Taiteilijaksi opiskeleminen Suomessa

Moni taiteellisesti lahjakas nuori haaveilee varmasti ainakin jossakin kohdassa taiteilijaksi opiskelemisesta. Taidetta voikin opiskella hyvin monissa oppilaitoksissa joka puolella Suomea. Tunnetuin kouluista lienee kuitenkin Helsingin taideteollinen korkeakoulu. Se tunnetaan toiselta nimeltään Aalto-yliopistona. Siellä pääsee opiskelemaan esimerkiksi taidekasvatusta tai taiteen kandidaatin opintoja. Valinnanvaraa on paljon, joten jokainen voi löytää itselleen sopivan alan.


27 Dec 2020