Taide ja matkailu

Taide ja matkailu liittyvät tiivisti yhteen; patsaat ja rakennukset kuuluvat jokaisen opaskirjan tarjontaan, useimmat vierailevat matkoillaan museoissa ja gallerioissa tai vähintään tutustuvat paikalliseen käsityöperinteeseen paikallisilla markkinoilla. Matkoilta etsitään usein virkistystä ja uusia elämyksiä, joihin molempiin on luontevaa vastata taiteen avulla. Vaikka yhteys on vahva on taiteilijoiden ja matkailualan toimijoiden yhteistyössä paljon kehitysmahdollisuuksia. Luovien alojen ja matkailualojen toimijoille suunnattu Luova Matkailu -starttiseminaarin avannut Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksen toiminnanjohtaja  Marja-Liisa Tausta-Ojala muistuttikin, että luovuus vaatii rajapintoja ja niiden ylittämistä ja että taidetta ja matkailua yhdistää itseen, kanssakulkijoihin ja muihin kulttuureihin tutustuminen.

Luova Matkailu -starttiseminaari tarjosi luovien alojen toimijoille tilausuuden kuulla matkailualojen toimijoiden toiveita tuotteiden, teosten ja muun yhteistominnan suhteen. Oheen on koostettu pohdittavaa molemmille osapuolille yhteisen sävelen löytämiseksi.

Omaan toimintaan soveltuva taide

Matkailualan toimijalle on tärkeää miettiä millainen taide ja -tuotteisto soveltuu hänen omaan toimintaansa. Taiteen eri muodoisaan ei tule olla koristelua tai ylimääräinen menoerä vaan  keskeinen osa yrityksen toimintaa, imagoa ja palvelua. Parhaimmillaan taide tuo aitoutta ja syvyyttä matkailukokemukseen ja lisää toiminnan elämyksellisyyttä monin tavoin!

Eniten mahdollisuuksia tarjoaa sisustus; taide soveltuu sekä yksityisiin että yleisiin tiloihin, kiinteästi tai osa-aikaisesti toteutettuna. Hotellissa paikallisten taiteilijoiden teokset tuovat tiloihin aidon, paikallisen ja omaleimaisen tunnelman (esimerkkejä mm. Lasaretti Oulussa ja Art & Design Villas Mikkelissä) kun taas retkeilymajan konseptiin voi sopia paremmin pihaa elävöittävä lumi- ja muu ympäristötaide. Aina teoksen ostaminen ei ole mahdollista, jolloin avuksi tulevat taiteilijaseurojen lainaamot, joista saa esimerkiksi kauteen sopivia teoksia lainaksi kuukausimaksulla.

Sisustuksen ohella taideteoksia voidaan myös hyödyntää liikelahjoina, markkinointimateriaalissa ja myyntituotteina. Useimmat taiteilijat voivat toteuttaa sekä uniikkeja töitä että sarjoja ammentaen inspiraationsa esim. matkailukohteen historiasta, tunnelmasta tai toiminnasta. Sopivaa taiteilijaa voi etsiä vaikkapa paikallisen taiteilijaseuran kautta, jonne voi lähettää myös avoimia tarjouspyyntöjä eteenpäin välitettäväksi. Sopivaan ajankohtaan järjestetty taidekilpailu voi myös tuoda hyvää lisänäkyvyyttä matkailukohteen markkinointiin. Mitä tulee teosten tai teoskuvien käyttämiseen markkinoinnissa on siitä aina hyvä sopia erikseen taiteilijan kanssa; pelkkä teoksen ostaminen ei oikeuta asiaksta hyödyntämään teosta esim. myyntituotteissa.

Fyysisten teosten lisäksi taide voi näkyä yrityksen palveluvalikoimassa; esim. taidekurssi elävöittää yhä useamman virkistyspäivän ohjelmaa. Paikallisen taiteilijaseuran kanssa voidaan myös sopia ateljeevierailuista tai työnäytöksistä, joita asiakkat pääsevät seuraamaan.

Matkailuala taiteilijan asiakkaana

Taiteilijalle matkailu tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia oman elinkeinon edistämiseen.

Teosten myynti suoraan matkailijoille on suoraviivaisin mutta myös hankalin tapa toimia. Teosten hinnat ylittävät usein ns. matkamuistobudjetin varat ja teosten kuljettaminen tuo omat ongelmansa sekä teoksen ominaisuuksien että tullimääräysten kautta. Toisaalta uniikki teos voi olla mitä täydellisin muisto lomasta. Taiteilija voi tulla asiakasta vastaan teoksen koon, kuljetusta kestävän pakkaamisen ja lähetysavun kautta. Mikäli myyjänä toimii suoraan matkailualan yritys on taiteilijan hyvä sel

Matkailualan yritykset arkkitehtitoimistoineen ja sisustussuunnittelijoineen muodostavat pienen mutta kiinnostavan ryhmän mahdollisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Sisustuksessa upeimmat lopputulokset saavutetaan kun taiteilija pääsee mukaan rakennus tai uudistuskohteeseen jo suunnitteluvaiheessa; muista tutustua Taide rakennetussa ympäristössä artikkeleihin! Alueen yrittäjiä voi olla paras lähestyä yhdessä esimerkiksi taiteilijaseuran kautta. Mikään ei estä myöskään sopimasta tapaamista suoraan hotellin tai arkkitehtitoimiston kanssa mutta tällöin taiteilijalla on hyvä olla mukanaan laadukas portfolio ja ehdotus mahdollisesta yhteistyöstä.

Oman osaamisen tuotteistaminen matkailun oheispalveluksi on yksi mahdollsuus laajentaa esimerkiksi opetusosaamista lukukausien ulkopuolelle. Matkailukohteissa suosittuja ovat mm. ympäristöä hyödyntävät lyhytkurssit kuten maisemamaalaus luonnossa tai pidemmät koko viikonlopun tai viikon intensiivikurssit. Joskus pieni parinkin tunnin tutustuminen taiteeseen voi olla riittävä lisä matka-ohjelmaan. Kurssin aihetta, kestoa ja kokonaisuutta voi lähteä pohtimaan esimerkiksi artikkelin Tuotteistaminen kautta.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista. Pakolliset kentät merkitty tähdellä *

*
*

Voit käyttää seuraavia HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>