6. Elinkaari – taideteoksen myöhemmät vaiheet

1.1 Elinkaari

Rakennuksen tai taideteoksen elinkaarella tarkoitetaan aikaa valmistumisesta hylkäämiseen, purkamiseen tai hävittämiseen.

Paikkaan sidotun taideteoksen elinkaari on sidottu paikan tai rakennuksen elinkaareen. Usein teos on pitkäikäisempi kuin rakennus. Kun taideteos on suunniteltu tilaan, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus muuttuu, rakennuksen omistaja vaihtuu, käyttäjä muuttuu täysin toiseksi tai tila teoksen ympärillä muuttuu, joudutaan miettimään uudelleen teoksen omistajuutta ja huolto- ja kunnostusvastuuta sekä voidaan joutua miettimään uudelleen teoksen sijoitusta.

Ympäristötaideteosten suunnittelussa, ulos sijoitettavien teosten toteuttamisessa erityisesti ja rakennukseen sijoitetun teoksen osaltakin on otettava huomioon, että ympäristö muuttuu koko ajan, kaupunkitila muuttuu, katutila muuttuu, rakennuksia korjataan, kylttejä lisätään ja koko ajan tapahtuu jotakin.

Sopimuksissa ja huoltokirjassa on syytä määritellä, että taiteilija saa olla mukana päättämässä, mitä teokselle tapahtuu muuttuneissa olosuhteissa.

1.2 Taideteoksen hoito ja huolto

Taideteoksen valmistumisen ja luovuttamisen jälkeenkin taideteoksesta ja sen ympäristöstä pitää huolehtia. Tämä on useimmiten taideteoksen pisin vaihe. Tarvittaessa voidaan joutua konservoimaan teos, jos teoksen materiaalit tai ripustus- tai kannatusjärjestelmät väsyvät, siihen kohdistuu ilkivalta tai rakennuksessa sattuu esimerkiksi vesivahinko, joka turmelee teoksen. Usein myös huolimaton käsittely siirrettäessä voi vaurioittaa teosta.

Teoksen kannalta on vaikeinta, jos omistajalla ei ole kokoelmia ja kokoelmanhoitajaa. Paikkaan sidotun taideteoksen luovutuksen jälkeen huoltovastuu siirtyy omistajalle, jonka tulee järjestää vastuuhenkilö hoitamaan teosta tai teoksia. Teoksista huolehtimiseen kuuluu myös sen ympäristöstä huolehtiminen − tähän kuuluu valaistus (kuka vaihtaa polttimot, minkä värinen valo valonlähteessä on), liikkuvat osat, vesiaiheet jne. Tärkeää on myös, että teoksen välittömään läheisyyteen ei sijoiteta häiritseviä kylttejä tai laitteita.

 

Helsingin Sanomat 13.1.2011.

 

1.3 Määräaikaiset teokset

Paikkaan sidottu taideteos voi olla myös määräaikainen tai tilapäinen, vaikka rakennukselle tai paikalle ei sinänsä tapahdu mitään muutoksia.

 

Kaarina Kaikkonen: Elämänpolkuja − Paths of life, 2011. Teos sijaitsi Galerie Forsblomin edustalla Helsingissä gallerian uusien toimitilojen avajaisten aikoihin. Kuva: Galerie Forsblom.