Taide identiteettitekijänä

Rakennetussa ympäristössä aineelliset ja henkiset voimavarat yhdistyvät. Taide tuo näkyväksi kaupunkikuvassa ja ympäristössä olevia erityispiirteitä. Taide vaikuttaa tilakäsitykseen, vahvistaa yhteisöllisyyttä  ja paikan omaleimaisuutta. Identiteettiä synnyttävät mielikuvat voivat perustua konkreettiseen taideteokseen osana ympäristöä, rakennusta tai kotia.

 

Jari Järnström: Kristityn vapaus, 2002, alttarimaalaus. Teos sijaitsee Korson kirkon alttarilla Vantaalla. Korson kirkossa on kirkkovuoden kulun, tilanteen tai käyttötarpeen mukaan vaihtuva alttaritaulu. Vaihtuen esillä ovat Jari Järnströmin teoksen lisäksi teokset Susanne Gotbergiltä, Annukka Laineelta, Christer Åbergilta, Risto Vilhuselta ja Osmo Rauhalalta.

 

Mari Rantanen: Before You Speak VII, 2006, öljy kankaalle. Salon kaupungin taidekokoelmat. Teos sijaitsee Laurin koulussa Salossa. Kuva: Katri Lehtola.

 

Anna Retulainen: seinämaalaus, 2004 - 2005, akryyli seinälle. Teos sijaitsee yksityisasunnon keittiössä. Kuva: Jussi Tiainen.

 

Laura Uimosen väitöskirja

Taidetta suunnitteluun. Taidehankkeet ja taidetoiveet suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa, (2010)

Laura Uimonen tarkastelee väitöskirjassaan miten taidetta on liitetty kaupunkisuunnitteluun Suomessa 2000-luvun vaihteessa. Tutkimus tuo esille kaupunkisuunnittelun ajatusmallit, organisaatiorakenteet ja prosessit ja sen, miten ne vaikuttavat taiteen ja rakentamisen yhteistyön mahdollisuuksiin.

>> Taidetta suunnitteluun (pdf)

Tuula Isohannin väitöskirja

Arabia Arabia Taiteellinen toiminta osana asuinympäristön suunnittelussa, tapaus Arabianranta, Helsinki (2006)

Tuula Isohannin tutkimus esittelee Arabian historiaa ja rakennettua ympäristöä sekä kuvaa prosessia, jossa asukkaiden arkiympäristöön syntyy taideteoksia osana rakentamista. Kirja kertoo Arabianrannassa tehdyn taiteellisen työn vaikutuksesta, kun alueeseen kätkeytyvä tieto, osaaminen ja yhteistyö tehdään näkyväksi.

 >> Tuula Isohannin Arabianrantaa koskevat julkaisut

Maija Anttilan väitöskirja

Taidekehän tarina – Kankaanpään kulttuurinen ja fyysinen muutos taidekaupungiksi diskurssion valossa (2008)

Maija Anttilan väitöskirja tarkastelee kulttuurin ja fyysisen ympäristön imago- ja aluekehitysvaikutuksia. Kankaanpään kulttuurinen ja fyysinen muutos maalaispitäjästä taidekaupungiksi on tosiasia. Kirja kertoo, millaisten prosessien ja keskustelujen kautta kehitys on ollut mahdollinen.

 >> Taidekehän tarina (pdf)

 

 

>> Arabianranta, Helsinki

>> Leinelä, Vantaa

>> Taidekehä, Kankaanpää