Case: Taideraati

Taideraati on Art360 Tampereen osahankkeessa kehitetty elämyksellinen taiteen ja taidelainaamoiden markkinointimalli. Taideraadin idea perustuu tv:stä tuttuihin Runo- ja Levyraateihin. Raati on leikkimielinen tapa esitellä taidelainaamoa ja keskustella taiteesta. Se soveltuu ryhmille, joiden koko on yli 10 henkilöä.

Taideraati voidaan toteuttaa kahdella tavalla: joko tietylle ryhmälle (esim. työyhteisö) tai sitten julkisena tapahtumana. Näiden kahden toteutus eroaa hieman toisistaan. Ryhmälle suunnatussa taideraadissa myös raatilaiset tulevat ryhmäläisten keskuudesta ja tilaisuudessa voidaan antaa enemmän yleisöpuheenvuoroja. Julkisessa tapahtumassa raatilaisiksi kannattaa hankkia tunnettuja henkilöitä, jotka kiinnostavat ihmisiä. Luonnollisesti kannattaa valikoide ihmisiä, jotka ovat sanavalmiita, mutta taiteen asiantuntija eri raatilaisen tarvitse olla.

Tampereella tilaisuuksia on vetänyt aina ammattitaiteilija, joka on tuonut keskusteluun taiteilijan näkemyksen. Lisäksi toteutus vaatii sihteerin, joka huolehtii teosten esillepanosta, pisteiden laskusta ja käytännön toimista. Yli 30 henkilön ryhmien kohdalla kannattaa harkita teknisten apuvälineiden kuten projisoinnin, valaistuksen ja äänentoiston käyttöä, jolloin tarvitaan myös teknistä henkilökuntaa.

Taideraadin tavoitteena on lähestyä taidetta hieman humoristisesti, tehdä paikallisia taiteilijoita ja taidelainaamoa tunnetuksi sekä herättää keskustelua taiteesta ja esitellä taiteilijoita yleisölle.

Idean levittämiseksi ja tehty ohjeistus, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista. Pakolliset kentät merkitty tähdellä *

*
*

Voit käyttää seuraavia HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>