Näyttely ulkomailla

Näyttely tietyssä maassa tai kaupungissa on usean taiteilijan haave, joka nykypäivänä on varsin mahdollista toteuttaa.

Kuten Miksi maailmalle? -artikkelissa todetaan on useita reittejä, joilla tavoitetta voi lähestyä. Erityisesti omaa tavoitettaan kannattaa miettiä realistisesti: jos myynti ja erottautuminen on hankalaa Suomen markkinoilla ei tilanne ainakaan helpotu ulkomailla. Myös kustannukset nousevat helposti monenkertaisiksi rahti- ja tullimaksujen myötä. Kokemuksia kansainvälistymisestä -luentosarjan puhujat kannustivat kuitenkin lähtemään ulkomaille erityisesti siellä syntyvien kontaktien takia ja muistuttivat että usein yksi näyttely poikii toisen ja edistää täten uraa haluttuun suuntaan.

Ensikertalaiselle hyvä vaihtoehto on hakea ensin kokemusta ja kontakteja osallistumalla ryhmänäyttelyihin ja kilpailuihin. Esimerkiksi Arctic Heat näyttelykokonaisuudessa taiteilijan kustannuksiksi jäivät teoksen valmistus- ja pakkauskulut sekä osa matkakuluista. Projekti tarjosi lähes kaiken muun mukaanlukien kuraattorikontaktit, printtituotteet, kuljetukset ja vakuutukset sekä avajaisjärjestelyt. Tässä järjestelyssä taiteilijan mahdollisuus vaikuttaa kokonaisprosessiin oli pieni – mutta myös riski ja ylimääräinen työ jäi mahdollisimman pieneksi. Lisää Arctic Heatista projektikuvauksissa.

Ryhmänäyttelyä voi myös lähteä järjestämään itse esimerkiksi oman seuran kautta. Kuvaaiteilija Moosa Myllykangas kertoi luennollaan erittäin hyvän vastaanoton ja runsaan mediahuomion saaneen The Northern Life –näyttelyn järjestämisestä Pekingiin. Erityisesti hän korosti paikalliset olosuhteet ja kielen tuntevan avustajan tärkeyttä. Yllätyksiä oli tullut vastaan mm. kiitosillallisen järjestämisestä yhteistyökumppaneille, jota saatetaan odottaa taiteilijalta myös muissa maissa. Lisää The Northern Lifesta projektikuvauksissa.

Oman yksityisen näyttelyn järjestämisessä tärkeintä on löytää luotettava paikallinen galleristi tai kuraattori, jonka lähestymiseen annetaan vinkkejä Verkostot ja kontaktit -artikkelista.

Olipa reittisi joku mainituista tai joku muu ota huomioon ainakin seuraavat asiat:

Tutustu kohdemaahan

- kielitaito on välttämätön ja hyvä tulkki kullanarvoinen; opettele itse kuitenkin edes tervehdykset ja pari fraasia tiukkoihin paikkoihin
- ota selvää näyttelykulttuurista; Berliinissä yhdenkin päivän mittainen näyttely riittää koska tärkeintä on saada väki avajaisiin
- ota selvää tavoista ja lainsäädännöstä; saako esim. alkumaljoja tarjota tai periä niistä hintaa

Löydä ja sitouta yhteistyökumppanit

- mieti ketä tarvitset mukaan, miksi ja mitä he siitä hyötyvät
- tee kirjalliset sopimukset
- tee selkeä työnjako, kuka esim. purkaa, pakkaa ja lähettää teokset takaisin

Tee budjetti ja hanki rahoitus

- mieti mitä tarvitaan, mm. markkinoitiin, käännöksiin, lahjoihin
- ota selvää kuluista, esim. tuontitullaus voi maksaa n. 100€/leima
- hae rahoitusta ajoissa ja useista eri lähteistä ks. artikkeli KV rahoitus

Järjestä teosten vakuutukset, kuljetus ja ripustus sekä muut käytännön työt

- muista että kuljettaminen maksaa, vie aikaa ja on säänneltyä
- kilpailuta kuljetukset ajoissa ja varaa niihin aikaa
- hanki teoksille kunnollinen ja uudelleen käytettävä kuljetuslaatikko – muista että se myös täytyy säilyttää jossain näyttelyn ajan
- pakkaa teokset huolellisesti ja liitä mukaan kuvat teoksista ja tarvittaessa pakkausohje sekä selkeästi ja kiinteästi omat tietosi
- tarkista tullimääräykset ja säännökset, esim. Kiinaan ei saa viedä tiettyjä puumateriaaleja edes laatikoina
- mieti haluatko myydä teokset vai vain käyttää niitä näytillä eli valitse mitä tullaustapaa käytät

Markkinoi

- työ on ollut turhaa jos kukaan ei tule katsomaan näyttelyä
- mieti mihin panostat: kutsut, julisteet, www-sivu, Facebook-tapahtuma,…
- tee, käännätä ja lähetä lehdistötiedote ajoissa
- kutsu vierailijoita myös avajaisten jälkeen; galleristeja, kuraattoreja, asiakkaita, ryhmiä…