ART360-hankkeen luennoilta ja tapahtumista koottu lista ja luentomateriaalit auttavat alkuun sen pohtimisessa, miten kansainvälisyys sopii sinun taiteelliseen työskentelyysi. Linkkien alta löydät lisätietoja aiheista.
1. Miksi sinä haluat toimia kansainvälisesti?
Kaikki kansainvälinen toiminta tuo epäilemättä lisäarvoa taiteelliseen toimintaan mutta ammatillisen hyödyn ja omien resurssien riittämisen näkökulmista on tärkeää pohtia omia motiiveja.
- Pohdi haluatko esimerkiksi:
- oppia uutta
- inspiroitua ja kerätä materiaalia
- tutustua ja verkostoitua
- myydä teoksia ulkomaisille asiakkaille
- löytää galleria- ja kuraattorikontakteja
- edistää kulttuurivaihtoa
- saada cv:n täytettä
2. Miten kansainvälistyä?
Taiteilija Tuomo Rosenlund tiivisti luennollaan, että kansainvälistyminen on yksi käsite mutta sisältää miljoonan (tai 6 miljardia) erilaista reittiä. Pohdi sopivia reittejä suhteessa tavoitteeseesi.
- Mahdollisuuksia ovat esim.
- opiskelu ulkomailla
- työskentely ulkomailla
- residenssijaksot
- oman tai yhteisnäyttelyn järjestäminen ulkomailla
- osallistuminen ryhmänäyttelyyn
- osallistuminen kilpailuun
- osallistuminen messuihin
- osallistuminen internetin välityksellä esim. Saatchi gallery
- osallistuminen kotimaassa tapahtuvaan kv-toimintaan
- ulkomaisen näyttelyn tuominen Suomeen
- taiteilijaseurojen välinen ystävyystoiminta
3. Mikä on tavoitteesi?
Kokemuksia kansainvälistymisestä -luentosarjan puhujat todistivat puheenvuoroillaan, että vaikka heidän kansainvälinen työskentelynsä on joskus edistynyt huimien sattumusten kautta, on taustalla kuitenkin paljon työtä, joka on asettanut heidät alttiiksi näille positiivisille yllätyksille.
Esimerkiksi Anni Rapinoja sai ensimmäisen kv-gallerianäyttelynsä tarjoamalla kahvit vieraalle naiselle, joka sattui olemaan galleristi. Mutta naiset tapasivat sattuman lisäksi myös siitä syystä, että Rapinoja oli hakeutunut residenssiin ja tutustui avoimesti ympäristöönsä. Mikko Paakkola taas pohti luennollaan, millaisia mahdollisuuksia hän olisi saanut valmistautumalla paremmin galleria- ja kuraattoritapaamisiin.
Manageri Kira Sjöberg kehoitti Oulun kansainvälistymiskoulutuksen osallistujia pohtimaan omaa kv-suunnitelmaansa konkreettisesta tavoitteesta taaksepäin. Eli jos tavoitteesi on viiden vuoden päästä juhlia oman yksityisnäyttelysi avajaisia Pariisissa voit pohtia millaiset askeleet ja sattumat ovat vieneet sinut siihen tilanteeseen.
- Hyvässä tavoitteessa on mm.
- kirkas motivaatio ja sen mukaan valittu reitti
- aikataulu, esim. 2 vuotta
- toimintasuunnitelma
- budjetti, paljonko olet valmis sijoittamaan ja muu rahoitus
- selkeä maali tai mittari, josta tiedät saavuttaneesi tavoitteesi
