Luovan työn hinnoittelu
Oman hinnoittelun pohtiminen on hyvä aloittaa tutustumalla omiin todellisiin kuluihin ja tuloihin. Ouluseutu Yrityspalvelujen koostaman Liiketoimintalaskelman avulla on helppo suhteuttaa omat kulut tuntihinnoittelun tai kappalemääräisen hinnan perustaksi. Summia muuttamalla näet miten kulujen nousu tai tuotannon kasvu vaikuttavat lopputulokseen. Voit esimerkiksi tarkastella miten teoksen hinnan muuttaminen vaikuttaa kuluihisi ja tuloihisi. Lataa tästä liiketoimintalaskuri omalle koneellesi: tyhjä pohja: Liitetietolaskelmat case ateljee, malliesimerkki: Liitetietolaskelmat case ateljee valmis.
Laskuria voi hyödyntää myös yksittäisen toiminnan kuten näyttelyn pitämisen kulujen laskemiseen tai tilaustyön hinnoitteluun. Esimerkiksi näyttelyyn liittyvät kulut nousevat huomattavasti kun mukaan lasketaan mm. oma työaika tai ateljeevuokrat valmistelun ajalta. Pekka Hannulan luentomateriaali Taiteen hinta johdattaa pohtimaan tarkemmin oman toiminnan resursseja ja tavoitteita ja avaa mm. näyttelytoiminnan kustannuksia.
Kulujen lisäksi hintaan vaikuttavat mm. toimijan kokemus ja alan yleinen hintataso. Yleisiin hinnoitteluperiaatteisiin voi tutustua Jarmo Laurosen Hinnoittelun perusteet ART360 -luentomateriaalin avulla. Teoshinnoitteluun liittyvässä pohdinnassa apuna on Pia Feinikin luentomateriaali Taideteoksen hinnoittelun solmukohtia netti.
Pauliina Laitinen-Laihon teos Miten sijoitan taiteeseen? Mistä taideteoksen arvo muodostuu? tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman siihen, miten taidesijoittaja pohtii teoksen hintaa. Laitinen-Laihon kotisivuilta löytyy myös tietoa taiteen hinnanmuodostuksesta.
