Keskustelin joulun aikaan kuvataiteen keräämistä harrastavan henkilön kanssa Facebookista. Hän kertoi ilahtuneensa siitä, miten jotkut taiteilijat ovat ottaneet palvelun omakseen myös ammatillisessa mielessä. Taiteilijan työskentelystä kertovat päivitykset, ennakkokuvat näyttelyistä ja avajaiskutsut pitävät hänen mielenkiintoaan yllä myös taiteilijoihin, jotka eivät kuulu aivan lähipiiriin. Paljon matkustavana henkilönä hän saa Facebookin kautta myös tietoa muualla pidettävistä näyttelyistä.
Kävin eilen toivottamassa Oulussa alkaneen Nettiportfoliokurssin osallistujat tervetulleiksi. Heti alkulauseissaan kouluttaja Vesa Pekka Pasanen (PSK Aikuiskoulutus) nosti esiin sosiaalisen median hyvänä välineenä ajankohtaisista asioista tiedottamiseen ja omien sivujen kävijämäärien nostamiseen. Ilahduin puheenvuorosta ja sain ilolla kertoa pureutuvammeaiheeseen tarkemmin koulutusten avulla jo ensi kuussa!
Oulun ART360-hanke ja digitaalisen median tuotekehitystä tukeva Dimike-hanke järjestävät yhteistyössä sosiaalisen median koulutuksia, joiden tavoitteena on tutustuttaa uudet käyttäjät sosiaalisen median toimintaan ja tarjota lisätietoa jo kokeneille konkareille.
- 11.2. Sosiaalisen median ABC -workshop käy läpi perusteet käytännönläheiseen tapaan kouluttaja Irina Javinen (Eduhouse Oy) johdolla. Kuulemme mitä sosiaalisella medialla tarkoitetaan ja miten siihen pääsee mukaan ja testaamme itse mm. Facebookin monipuolista käyttöä.
- 12.2 Pureudumme sosiaalisen median ammatilliseen käyttöön. Kouluttaja Irina Javinen luennossa pohditaan mm. miten tiedon hakemisen sijaan tieto voi hakea sinut. Kuulemme myös miten sosiaalinen media mullisti runouden. Valmentaja Ville Lehtovirran luennot vaikuttavuuden arvioinnista ja sosiaalisen median hyödyntämisestä myynnin edistämisessä johdattavat osallistujat antoisiin aivoriihi-keskusteluihin sosiaalisen median käyttämisestä heidän omassa toiminnassaan.
Lisätietoja koulutuksista ja ilmoittautumisohjeet: http://www.art360.fi/sosiaalisen-median-koulutusta-oulussa-11-12-2-2010/
Kuulen mielelläni millaisia kokemuksia sinulla on sosiaalisen median käyttämisestä ja mistä aiheista kaivattaisiin lisätietoja? Niille, jotka ovat pikaisesti pyörähtäneet esim. Facebookissa muutama vuosi sitten, voin vakuuttaa, että teinien ajanvietteestä ja nostalgiankaipuisten koulukavereiden etsintäkoneesta on kehittynyt tehokas väline myös ammatillisen tiedon jakamiseen! Tervetuloa siis tutustumaan uudestaan!
(Ps. Jos nää jo näyt tai innostut mukkaan nii lissääppä ittes ART360-ryhymän kaveriksi!)
Tags: facebook, markkinointi, sosiaalinen media, yleisö